Otettiin 18. marraskuuta aamulla isosiskon kanssa bussi Helsinkiin Mötley Crüen hautajaisiin. Päivän shoppailut jäi aika lyhyeen, sillä molempien laukut painoi niin järkyttävästi että tuntui että taju lähtee. Käytiin kuitenkin keskustaa läpi ja olipa aika hyvä fiilis kun pääsi istahtamaan ja syömään monen tunnin matkustuksen jälkeen!
Hartwall Areenalle suunnattiin melko myöhään ja missattiin ensimmäinen lämppäri, mutta fiilis areenalla oli jo tuossa vaiheessa niin huippu ettei haitannut yhtään! Alice Cooper oli odotettuakin huikeampi, yksi niistä artisteista ketä ei koskaan uskoisi näkevänsä. Ainakaan mä en koskaan uskonut. Monen mielestä Cooper oli jopa parempi kuin illan päätähdet mutta siihen mä en yhdy en ollenkaan.
Musta oli hirveän hauska miten kerrankin tollaisessa isossa tapahtumassa ihmiset oikeasti osasi käyttäytyä. Toki pientä tungosta ennen Cooperia syntyi, mutta shown alkaessa väljeni taas kummasti eikä omaa tilaa olisi kaivannut yhtään enempää. Meidän ympärille sattui hirveästi muutenkin mukavia ihmisiä joiden kanssa tuli jutusteltua enemmän tai vähemmän jopa areenalta poistuttaessa.
Crüe itse on ollut mulle pienestä asti tosi iso juttu. Kuulostaa pahalta että pieni tyttö on ihannoinut kyseisiä setiä ja lukenut elämänkertoja ihan fiiliksissä, mutta muhun on jotenkin aina iskenyt :D Eipähän ystävienkään tarvitse miettiä että mistä mun mielenkiinto "pahoja poikia" kohtaan tulee..
Olin nähnyt Crüen kerran aijemmin muutama vuosi sitten Helsingissä ja olin pitkään sitä mieltä että se oli maailman hienoin juttu ikinä, olihan isoin idolini Nikki Sixx juuri sylkenyt tekoverta mun päälle?! Nyt, kaikkien aikojen viimeisen Resuremmin Euroopan shown jälkeen voin sanoa että TÄMÄ oli maailman siistein juttu. Heittämällä mun elämäni hienoin ilta. Hittiputken, rumpuvuorsitoradan ja kovimpien bileiden päätteeksi päästiin heittämään bändin kanssa femmat ja kuulemaan Home sweet home aivan lavan reunalta. Mulle itselleni illan kohokohdaksi nousi kuitenkin hetki mitä oon hehkuttanut jälkikäteen tooosi paljon, ja vielä enemmän Mirkalle ja Ainolle tuona iltana; minä puristin Nikki Sixxiä hauiksesta!! Elämäni hienoin hetki hahah.
Areenalta lähdettyä hypättiin lähijunaan ja suunnattiin Henrys pubiin ja sieltä vielä extempore johonkin sporttibaariin. Tässä vaiheessa voisin selittää, että päädyttiin sinne sporttibaariin kun oltiin menossa jonnekkin Ainon suosittelemaan pubiin ja matkan varrella jostain kuului Wild Side, mikä sai meidän kolmikon pysähtymään ihan täysin ja sillä hetkellä oli ihan selvä että mennään sinne mistä ääni kuuluu, no sehän oli se sporttibaari. :D
Mahtavan illan päätteeksi saatettiin Aino vielä kotijunaan ja suunnattiin itse hotellille. Nukkumisestahan ei tullut yhtään mitään kun molemmat oltiin vielä aivan tiloissa ja tuijotettiin illan kuvamateriaalia uudelleen ja uudelleen.
Tätä tekstiä kirjoittaessa mulla kulkee kylmät väreet pitkin kroppaa, mikä kertoo jonkun verran siitä, miten sanoinkuvaamaton päivä tuo kyseinen keskiviikko oli.
Ajatus siitä, että 12 päivän päästä Crüe on kuollut, masentaa mua tosi paljon, mutta niinhän se menee että kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Loppuun vielä kysymys, kuinka joku ei voi ihannoida ihmistä kuka on kuollut kahdesti, mutta silti on elämänsä kunnossa?
RIP Mötley Crüe 1981-2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti