Tapaturmien kautta juhlimaan

Nauroin tiistaina koulussa että jos tästä päivästä selviän hengissä, niin oon melkoinen voittaja. Ohjelmassa oli mm. mun kauan kammoama englanninpuhe luokan edessä. Puheesta kuitenkin selvittiin kunnialla läpi ja oli jo melkoinen voittajafiilis. Liikuntatunnilla päästiin pelaamaan pitkästä aikaa mun lempparia: koripalloa. Oon aina tykännyt pelata korista, ja nimenomaan täysillä. Huono idea sinänsä, koska tää oli viimeinen liikuntatunti ennen wanhoja. Pitihän se arvata että jotain käy ja huonosti. Kahelta typykältä nilkat rikki, mukaanlukien multa. En ymmärrä miten voi olla näin huono tuuri ja ajoitus. Toisaalta en osaa olla yhtään neuroottinen tällästen asioiden kanssa, shit happens. Ei muuta kun buranaa, kylmää ja lepiä!

Ennen loppuviikon kestävää juhlariehaa saatiin kuitenkin painia vielä abivuoden kurssivalintojen ja jäätävän wanhojen stressin kanssa. Luojan kiitos, hommat hoidettu ja nyt voi vaan alkaa fiilistellä loppuviikkoa. 

Kauan odotettu juhlaloppuviikko kuitenkin vihdoin saapui, eikä pienet nivelsidevenähdykset juurikaan päässyt haittaamaan kummemmin. Käytiin Janinan, Jennan ja poikien kanssa keskustassa tsekkaamassa rekka-ajelut ja karkkihaippi. Ihan tajutonta, miten vanhukset juoksee autotiellä liikenteen keskellä pienen karkin takia. Pienet lapset mä ehkä ymmärrän, mutta en aikuisia.