Mistä nykyään voi tietää, voiko johonkuhun oikeesti luottaa?
Mokasin itte muutama vuos takaperin, pahasti, luottamalla ihmisiin liikaa, mut opin tuostakin tosi paljon, ja oon tavallaan ihan kiitollinen että niin tein, vaikka kaikki perustuikin valheisiin.
Tapahtuman jälkeen en ihmisiin oo yhtä helposti luottanut, ja voi helposti kestää vuosiakin ennen kun ansaitsee mun luottamuksen.
Muutenkin en yleensä näe tarvetta kertoa asioitani ihmisille, voin hyvin jättää isotkin asiat kertomatta läheisimmillekin ihmisille.
Jos mä lupaan jotakin, sanon sen. "Mä lupaan." On se lause. Jos mä en sitä sano, mä en lupaa.
But if you turn your back on me now
When I need you most
But you chose to let me down, down, down
Mä oon kuitenkin sen tyypin ihminen, että jos mun luottamuksen kerran rikkoo, tuskin sitä enää ansaitsee. Sillä ei oo merkitystä, kuka sen luottamuksen on rikkonut.
En tiedä, onko mun persoonaan periytynyt vanhemmilta tää piirre, vai itte olen sen jostain keksinyt, mutta mä en koskaan ala lepyttelemään ihmisiä, ellen sitten tiedosta tehneeni jotain ihan kamalaa heitä kohtaan.
Yllä oleva säe on ehkä hienoimmasta laulusta koskaan, ja jos en ihan täysin koko kappaleen sanoituksia allekirjoittamaan, niin tuon ko. säkeistön tällä hetkellä todellakin pystyn. Ja oon siihen melko pettynyt, koska en koskaan olisi sitä uskonut.
Ko. laulu on siis tämä, old but gold
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti